perjantai 21. lokakuuta 2016

Parfyymikeräilijä – ja mitä siitä seurasi

Vaikka suunnittelin blogini teemaksi kevyen kioskikirjallisuuden, olen näköjään ajautunut vakavammankin kirjallisuuden pariin ja kirjoittamaan – taivahan talipallot sentään – jopa kovakantisista kirjoista!  Mutta olkoot seinät leveällä ja katto korkealla: kunhan rakkaus kirjassa mainitaan, se riittäköön kriteeriksi.  Seuraavankin opuksen lähetti minulle arvosteltavaksi HarperCollins Nordic, kuten hiljattain pureskelemani Takapenkin Albertin.  Ja hyvä niin: en varmasti olisi koskaan muutoin tätä kirjaa löytänytkään.

Parfyymikeräilijä

Nimi: Parfyymikeräilijä
Kirjailija: Kathleen Tessaro
Ilmestynyt: 2016
Kustantaja: HarperCollins Nordic
Alkuteos: The Perfume Collector (2013)
Sivumäärä: 399
Arvio:       
Päähenkilöt: Grace Munroe, Eva d'Orsey
Tapahtumapaikka ja -aika: Pariisi, Monte Carlo, Lontoo, West Challow, New York City
Tapahtuma-aika: 1927-1955


Onnettomassa avioliitossa elävä nuori rouva Grace Munroe ilmoittaa miehelleen lähtevänsä Pariisiin. Grace jättää kertomatta syyn, pariisilaiselta lakimieheltä saamansa kirjeen.  Pariisissa selviää, että Grace on perinyt madame Eva d'Orseyn koko huomattavan omaisuuden.  Grace ei purematta suostu nielemään uutista.  Hänhän ei ole koskaan kuullutkaan koko Eva d'Orseystä.  Lakimiehen avustuksella Grace ryhtyy etsimään vihjeitä hyväntekijästään: kuka hän oli, ja mikä yhteys hänellä oli Graceen.  Jäljet johtavat parfymöörien laboratorioihin, uhkapelipöytien ääreen, New Yorkin suihkuseurapiireihin ja Englannin maaseudulle.  Kaikkialla tarinaan liittyvät tuoksut, jotka synnyttävät muistoja.


Parfyymikeräilijä kertoi limittäin kahta tarinaa: ajanjaksoja ja otteita Evan elämästä neljän vuosikymmenen aikana sekä Gracen matkasta Pariisiin Evan jäljille.  Kerronta siis hyppeli lukujen vaihtuessa aina ajasta, paikasta ja henkilöstä toiseen.  Sitä ei ollut vaikea seurata, mutta aina kun pääsin toisen tarinan imuun, jäikin se yhden luvun ajaksi tauolle.  Aivan kuin olisin syönyt vuorotellen pizzaa ja jäätelöä: heti kun pääsiin syventymään yhteen makuelämykseen, otettiin se pois, ja annettiin toista ihan erilaista, joskin yhtä herkullista tilalle.  Tämä hämmensi hieman aluksi, vaikka ymmärsin, että se oli kertomuksen kannalta aivan olellinen rakenneratkaisu.  Kirjan teema ei ollut romanttinen rakkaus, vaan ennemminkin ihmissuhteet ja elämänkohtalot laajemmalla kirjolla sekä se, miten pieni hetki, päätös, tapahtuma tai oivallus voi muuttaa koko elämän suunnan.  


Koska kyseessä on uutuuskirja, joka on ehkä jonkun muunkin lukulistalla, en paljasta juonesta sen enempää.  Sen kuitenkin kerron, että Parfyymikeräilijä teki minuun melkoisen vaikutuksen.  En tunteillut kirjaa lukiessani, vaikka vähän jännitinkin päähenkilöiden puolesta.  Mutta kun suljin takakannen, tunsin tarvetta tirauttaa pienet itkut: en ilosta tai surusta, mutta jostakin suloisesta haikeudesta kai.  En myöskään ole ollut valmis aloittamaan vielä uutta kirjaa, vaan olen halunut keinua vielä tämän teoksen jälkimainingeissa pari päivää, pohtia henkilöitä ja tapahtumia.  Tämä on aika poikkeuksellista minulle.  Mikään muu sydänmäärä ei tuntunut soveliaalta kuin viisi.


Parfyymikeräilijässä syvennyttiin tuoksujen maailmaan.  Puhuttiin parfyymien ainesosista, niiden yhdistelystä, tuoksun kolmesta eri vaiheesta, tuoksujen nimistä, käytöstä ja niihin liittyvistä muistoista, parfymöörien suunnittelutyöstä, kukkaviljelmistä, tuoksujen uuttamisesta ja parfyymisen suosiosta.  Tämä kaikki sai minut ihan villiintymään parfyymien ja tuoksujen maailmasta: muistelemaan, etsimään, tutkimaan ja haistelemaan.  

Kun olin lapsi, olin kiinnostunut äitini parfyymeistä, etenkin niistä ihanista pulloista.  Tuolloin 80-luvulla hän käytti ainakin tuoksuja nimeltä Lumère, Byzance, Anaïs Anaïs ja Chloé.  Mummuni lahjoitti minulle jonkin itselleen tarpeettoman tuoksupullon, kun olin ehkä viiden vanha.  Pidin sitä aarteenani, vaikki itse litku oli karmean hajuista.  Itse koetin valmistaa hajuvesiä ystäväni kanssa liottamalla kukkia vesipurkeissa.  Kun kukat unohtuivat törppöihin viikoiksi, ei lupputulos ollut kovinkaan kukkea.  Mutta yritystä oli.

Ensimmäinen tuoksuostokseni oli puolalaiselta autolautalta  11-vuotiaana hankkimani Yves Rocherin Magnolia.  Kriteerinä taisi olla ennemminkin pullon ulkonäkö, kuin varsinainen tuoksu, sillä ostopäätös oli tehty jo katalogia selaillessa.  Varhaisteininä kaikki käyttivät Anttilassa myynnissä ollutta halpaa neljän tuoksun sarjaa, joista kaikissa oli eri väriset korkit.  Minulla oli niistä kahtakin, mutta nimi on painunut unholaan.
  

Ensimmäisen laatutuoksuni sain ehkä 16-vuotiaana isoveljeltäni ruotsinlaivatuliaisena: se oli Estée Lauderin Pleasures, jonka käytin viimeiseen pisaraan.  Sitä seurasivat Clinique Happy ja Calvin Kleinin Eternity.  Aikuisena käyttö on jäänyt vähemmällä, vaikka aina ohimennen olen kernaasti tavaratalojen parfyymiosastoilla käynytkin suihkimassa.  Muistan ostaneeni ainakin Carolina Herreran 212:a ja Elizabeth Ardenin Green Tea -tuoksua.  Paraikaa käytössä on Dolce & Gabbanan l'Imperatrice.  

Koko eilisen illan tutkin netissä parfyymejä ja muistelin, kuka ystävistäni on käyttänyt mitäkin. Innostuksen vallassa puoliyön tokkurassa taisi luottokorttihin hieman vingahtaa.  Tänään kävin hakemassa kirjastosta Josephine Fairleyn ja Lorna McKayn tietoteoksen "Parfyymien salat", joka läpiselauksella vaikutti suunnattoman kiinnostavalta.  Olen myös kolunnut kotona kaikki kaapit nenä pitkällä ja haistellut kosmetiikat, yrtit ja mausteet.  Löysin ulkoa vielä pakkasyöstä selvinneitä kehäkukkia, joiden tuoksu on minulle yksi rakkaimmista.  Se tuo mieleeni aina lapsuuskotini elokuisen takapihan, mistä kävin vuosittain keräämässä kimpullisen värikkäistä kukkia vietäväksi parhaalle ystävälleni hänen syntymäpäivänään.  


Kun muistelin elämäni tuoksuja, nousi hyväntuoksuisista paikoista kirkkaimpana mieleen Helsingin kasvitieteellisen puutarhan kaktushuone.  Sen ilma on viileän aromikas, voisin vain hengitellä siellä vaikka kuinka kauan.  Toinen suosikkinuuhkimispaikkani on lankoni perheen puutarha, missä tuoksuvat Välimeren yritit kuten laventeli ja rosmariini. Kolmantena mieleeni juolahti kajaanilaisen Pekka Heikkisen leipomon kulmat ja ihana lämpimän leivän tuoksu keskellä kaupunkia.


Hyvät lukijat!  Kuulisin mielelläni teidän tuoksumuistojanne.  Missä elämänne paikoissa tuoksuu parhaimmalta?  Mitkä tuoksut kiidättävät teidät aikojen taakse?  Mitkä ovat lempiparfyymejänne? Olen nyt aivan vauhkona tästä aiheesta! Kertokaa, kertokaa!

6 kommenttia:

  1. Haa! Monia tuttuja muistoja: omat parfyymitehtaat, Yves Rocher ja kehäkukat! Mulla on sinänsä päinvastainen tilanne, että omasta mielestä liian voimakkaat ja raskaat parfyymit saavat voimaan pahoin. Ajatus Stokkan tai Sokoksen meikki/hajusteosastosta saa aikaan muistot kammottavasta hajujen (?) sekamelskasta.

    Käytän hajusteita kovin harvoin, mutta tahtoisin että minulla olisi CK:n Onea. Se on muistoissa riittävän "raikas".

    Ihania tuoksuja: mustaherukka ja ylipäänsä mehunkeiton tuoksu (vähän kuin Huovisen Hamsterit!), kehäkukat, nuotiotuli ja savusauna, pulla ja pipari sekä ruisleipä (erityisesti leivontapäivän tuoksuina) ja kevät ja syksyn raikkaat aamut.

    Tuo kirja vaikutti kyllä hyvältä: pitää tsekata paikallisen verkkokirjaston aineisto!
    -L

    VastaaPoista
  2. Ah, tuoksut! Mummolan valamonruusu ja pihlajan kukka. Äidin pelargoniat...
    Minä rakastan Stokkan hajusteosaston tuoksua. Pelkästään sen tuoksupilven läpi käveleminen tuo aina hyvän mielen. Lentokenttien parfyymintuoksuiset kaupat ovat minusta myös ihania. Käytän varmaankin liikaa hajusteita, ja välillä on syyllinen olo kaikkien allergisten puolesta. Yritän muistaa ottaa heidät huomioon jos menen paikkoihin, joissa ollaan lähellä toisia (bussit, leffat jne). Mutta Guerlainin Shalimaria löytyy aina käsilaukustani.
    Olen aika tuoksu-uskollinen. Kerran mies oli matkoilla ja osti pyynnöstäni Shalimaria lentokentältä. Matkatoveri oli kuulemma varoitellut että älä osta isoa pulloa, sillä vaimo kumminkin kyllästyy tuoksuun. No, mies osti pienemmän pullon, tosin enemmän pihiytensä sanelemana. Mutta että "kyllästyy tuoksuun"? Que. Lähes tuntematon käsite minulle. Tuoksu voi kyllä mennä pilalle muista syistä. Esim tuota Anais Anaisia käytti eräs tuttuni tosi paljon, ja hän menehtyi nuorena. Sen jälkeen muistan tuosta tuoksusta vain sen..
    Yksi 80-luvun suosikkejani oli Givenchyn Ysatis. Ja YSL:n Rive Gauche, muistattekos!

    VastaaPoista
  3. Tänään sain tilaisuuden käydä tavaratalon parfyymiosastolla, ja otinkin heti alkuun melkoisen paksun tukun pahviliuskoja suihkimista varten. L, olisin halunnut haistella mainitsemaasi CK:n Onea, mutta siitä ei ollut testeriä. Mutta sellaisia raikkaita tuoksuja löytyy muitakin. Kannattaa aina kertoa asiantuntevalle myyjälle, millaisesta tykkää. He osaavat heti ehdottaa eri vaihtoehtoja, niin ei tarvitse haistella 300 pulloa läpi. Testasin myös Canis lupuksen mainitsemat Shalimarin ja Rive Gauchen, niissä oli jotakin tuttua. Ysatista ei ollut. Halusin tietää, millaisia ovat metsäisen tuoksuperheen tuoksut, ja pyysin myyjää avuksi. Meillä oli ihana keskustelu parfyymeistä! Toisessa kaupassa kävin nuuhkimassa aromaattisia öljyjä. Ostin greippituoksua. Nuuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, millainen tietokirja oli Parfyymien salat? Luin juuri Mari Mannisen kirjoittaman tietokirjan Yhden lapsen kansa. Saattaisit olla kiinnostunut siitä.
      Juuri nyt luen Mhairi McFarlanen kirjaa Tyttö muiden joukossa. Alku vähän tökki, mutta nyt sivulla 71 olen jo täysin kirjan lumoissa. -L

      Poista
    2. Parfyymien salat oli kyllä mielenkiintoinen. Luin se muuten kokonaan, mutta legendaaristen parfyymien esittelyt valikoiden. Tuo Tyttö muiden joukossa on minullakin lukulistalla, kun tykkäsin kahdesta lukemtani McFarlanesta. Täytyypä tsekata tuo Mannisen opus. Nyt mulla on menossa niin kauhean tylsä kirja, että en meinaa eteenpäin päästä, mutta olen päättänyt saada sen loppuun, jotta voin esitellä sen.

      Poista
    3. Uuh, tylsät kirjat! Itselläni tuntuu edelleen olevan toive, että jossain vaiheessa tylsäkin kirja muuttuu kiinnostavaksi, vetäväksi, hyväksi kirjaksi.. Totuus on, ettei niin käy läheskään joka kerta.
      Sain Tyttö muiden joukossa -kirjan loppuun: kannattaa mielestäni lukea. Itse asiassa varasin toisen McFarlanen opuksen uudestaan (olin aiemmin jättänyt kesken), sillä tämän kokemuksen jälkeen halusin antaa sille uuden mahdollisuuden.

      -L joka inhoaa pimeyttä ja haluaisi vain nukkua tai ainakin köllötellä päivät pitkät peiton alla kirjan kanssa

      Poista