Ylämaan laulu ja kalligrafiaharjoituksia

Nimi: Ylämaan laulu

Kirjailija: Jude Deveraux

Ilmestynyt: 1995

Kustantaja: Book Studio

Alkuteos: Velvet Song (1983)

Sivumäärä: 326

Arvio:  ♥ ♥ ½

Pari: Alexandrya "Alyx" Blackett (laululintu) & Raine Montgomery (lainsuojaton aatelinen)

Tapahtumapaikka: Etelä-Englanti v. 1502

Alyx asuu isänsä kanssa muurien suojaamassa pikkukaupungissa.  Jo varhain Alyxin musikaaliset kyvyt havaittiin, ja hän sai opiskella instrumenttien soittoa ja nuottikirjoitusta munkkien johdolla.  Hänen päivänsä koostuvat säveltämisestä, kuoron johtamisesta ja esiintymisistä.  Eräänä päivänä juovuspäinen jaarli yrittää käydä Alyxiin käsiksi, mutta neito potkaisee jaarlia kulkusille ja pakenee.  Jaarli haluaa kostaa Alyxille, ja eräänä yönä murtautuu tämän asuntoon ja tappaa isäpapan.  Alyx pääsee pakenemaan, mutta hänestä tehdään etsintäkuulutus, rikoksena noituus.  Hän päätyy metsään lainsuojattomien leirille, turvallisuussyistä pojaksi puheutuneena.  Hänet värvätään leirin johtajan, Kuninkaan epäsuosioon joutuneen Raine Montgomeryn aseenkantajaksi.  

Koskaan aiemmin ei Alyx ole ehtinyt kiinnittää miehiin huomiota, mutta metsäleirillä hän joutuu Rainen lumoihin ennen kuin ehtii kissaa sanoa.  Kun Rainelle selviää, että Alyx onkin nainen, ei roihahtavaa lempeä sammuta mikään.  Suhde aiheuttaa kuitenkin mustasukkaisuutta leirissä, ja Alyx lavastetaan syylliseksi varkauksiin.  Hänen on pakko lähteä leiristä, mutta hän ei voi päästää Rainea mukaansa, joka olisi vaarassa metsän ulkopuolella.  Päästäkseen lähtemään yksin Alyxin on saatava Raine vihaamaan itseään.  Lähdettyään Alyx huomaa odottavansa Rainen lasta.  Seuraa tunteikkaita jälleennäkemisiä, katkeria riitoja eroineen ja verisiä taisteluita ennen kuin pari pääsee lopulta lyömään hynttyyt yhteet.

– Haluan hänet elossa, mutta haluan hänet myös lähelleni.
– Sinun on valittava toinen vaihtoehto.

Jude Deveraux on ollut nimeltä tuttu jo aiemmin, mutta vasta nyt tutustuin ensi kertaa hänen tuotantoonsa.  "Ylämaan laulu" on hänen Ylämaa-sukusaagansa neljäs kirja, jonka sattumoisin löysin kirjaston eteisen ilmaishyllystä (vaikka olen kieltänyt itseäni menemästä sinne).  Samasta paikasta löytyi sarjan aikaisempi teos, Ylämaan lupaus, joka odottaa vielä lukemista... ehkä pitkäänkin.  Samaan sarjaan kuuluvat vielä ainakin Ylämaan enkeli ja Ylämaan taika.  Mieleeni muistuvat myös Ylämaan kettu, ylämaankarja ja (länsi)ylämaanterrieri.  Ovatkohan nekin Deveraux'n tuotantoa?

"Rainen kasvot eivät paljastaneet mitään tunnetta lukuun ottamatta hienoista kalpeutta suupielissä."

Tunteeni "Ylämaan laulua" kohtaan ovat ristiriitaiset.  Voiko olla niin, että kirjaa on hauska lukea, vaikka se onkin aika kamala?  Tempaisin opuksen yhtenä sairaslomapäivänäni, ja viimeisen sanan jälkeen viskasin kirjan  käsistäni tuhahtaen, että olipa kelvoton.  Koko ajan olin kuitenkin innokas saamaan selville, mitä seuraavaksi tapahtuu, vaikka henkilöhahmot olivat jokseenkin ärsyttäviä.  Raine oli peräänantamaton jästipää ja Alyx puolestaan ärhenteli kaikille periaatteesta vailla mitään itsepuolustusvaistoa.  Vauvan synnyttyä Alyx jätti pienokaisensa milloin kenenkin hoiviin jopa viikoiksi kerrallaan, kun äidillä itsellään sattui olemaan muuta puuhaa.  Kaikesta huolimatta 1500-luvun seikkailut saivat minut hetkeksi unohtamaan tukkoisen nenäni ja kasautuvat työt, toisin sanoen opus ajoi asiansa.

– Istu! Alyx määsräsi, ja kun Raine kääntyi hänen poleensa, miehen silmät paloivat kuin mustat hiilet helvetistä.

Historiallisen teeman myötä intouduin kaivamaan esiin vanhat kalligrafiatarvikkeeni.  Ihastuin vanhoihin kirjaintyyppeihin ja kalligrafiaan jo kuudennella luokalla, kun pääsimme historian tunnilla kokeilemaan goottilaisten kirjainten kirjoittamista musteeseen kastettavilla kynillä.  Sittemmin olen etsinyt erilaisia kirjaintyyppejä kirjoista ja netistä.  Toiset ovat vaikeampia kuin toiset, mutta harjoittelun tulokset huomaa nopeasti.  Itse olen mieltynyt tuohon ensimmäisen sitaatin puoliunsiaaliin, jota olen paljon käyttänyt, ja se sujuukin parhaiten.  Toinen sitaatti on tyyliä bastarda, kolmannet kirjaimet olen käsin kopioinut jostakin ilman muistiinpanoa nimestä, neljännessä on black letters.  Rakastan myös Suomen kouluissa vuosina 1930-1986 opiskeltuja, arkkitehti Toivo Salervon suunnittelemia kaunokirjaimia.  Itsekin käytän enemmän niitä kuin tekstausta, toisin muutamin koukerovähennyksin.

– Olemme odottaneet kyllin kauan, sanoi yksi mustakaapuisista tuomareista Alyxin takaa. – Antaa noidan palaa.