keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Takapenkin Albert

Takapenkin Albert


Nimi: Takapenkin Albert
Kirjailija: Homer Hickam (nuorempi)
Ilmestynyt: 2016
Kustantaja: HarperCollins Nordic
Alkuteos: Carrying Albert Home (2015)
Sivumäärä: 378
Arvio:     
Pari: Elsie Lavender Hickam (rouva) & Homer Hickam (vanhempi) (kaivosmies)
Tapahtumapaikka: Länsi-Virginia – Florida, Yhdysvallat, v. 1935


Koulunsa päätettyään Elsie oli jättänyt hiilipölyisen kaivoskaupunki Colewoodin taakseen, ja lähtenyt nauttimaan elämästä enonsa luo Floridaan.  Siellä hän oli tavannut hauskan nuorukaisen nimeltä Buddy Ebsen, ja rakastunut.  Buddyn lähdettyä näyttelemään ja tanssimaan New Yorkiin palasi Elsie Colewoodiin parantelemaan sydäntään.  Hän suostui vaimoksi lukiokaverilleen Homerille, kun ei Buddyakaan saanut.  Buddy lähetti pariskunnalle häälahjaksi kenkälaatikossa pienen alligaattorin poikasen muistoksi Floridasta.  Elsie ihastui eläimeen oitis, ja hoivasi sitä kuin omaa lastaan.

Varsinainen tarina alkaa siitä, kun Homer joutuu alligaattori Albertin hyökkäyksen kohteeksi, ja hänen mittansa tulee täyteen.  Hän käskee Elsien valita joko hänet tai alligattorin.  Pitkin hampain Elsie suostuu luopumaan Albertista, mutta vain sillä ehdolla, että he käyvät yhdessä autolla viemässä sen kotikonnuilleen Floridaan.  Homer saa kaivoksesta lomaa kahdeksi viikoksi reissua varten, mutta monta kuukautta ehtii vierähtää, ennen kuin Homer, Elsie, Albert ja matkalle tuntemattomasta syystä ängennyt kukko pääsevät perille Floridan Orlandoon.  

Matkan edetessä tapahtuu kaikenlaista: Homer ja Albert joutuvat keskelle pankkiryöstöä. Homeria luullaan sosialistiradikaalijohtajaksi, ja Elsie päätyy johtamaan sukkatehtaan lakkoilijoiden mielenosoitusta. Elsie kaapataan, ja hän joutuu esittämään viinatrokarin heilaa. Homer päätyy kirjoittamaan runoja sekopäisen maanviljelijän seurana, joka aiemmin on murhannut kaikki vieraansa. Homerista tulee baseballin pelaaja liigajoukkueeseen ja Elsiestä joukkueen omistajan sairaanhoitaja. Homer liittyy pakotettuna rannikkovartiostoon ja Albert pelastaa hänen henkensä kahdesti. Elsiestä tulee täysihoitolan johtaja, ja hän nostaa paikan uuteen kukoistukseen.  Albert lentää kaksitasolentokoneella.  Homer, Elsie ja Albert päätyvät tähtien sijaisnäyttelijöiksi Tarzan-elokuvaan. Homer saa työn Floridan rautateiltä, ja joutuu hurrikaanin kynsiin.  Kaikki tämä vaikuttaa Homerin ja Elsien suhtautumiseen toisiinsa ja elämään.


Pyysin HarperCollins Nordicilta arvostelukappaleeksi erästä kirjaa, mutta valitettavasti painos oli loppunut.  Niinpä he ystävällisesti lähettivät minulle neljä muuta yllätyskirjaa.  Yksi niistä oli jo aiemmin lukemani ja arvioimani "En minä vaan sinä", mutta kolme oli uusia tuttavuuksia.  Ensimmäisenä pääsi lukuun tämä Homer Hickam nuoremman tarina omien vanhempiensa mielikuvituksellisesta matkasta läpi eteläisen länsirannikon osavaltioiden.  


Jokaisen luvun alustuksena Hickam kertoo, millaisessa tilanteessa hän on minkäkin seikkailun vanhempiensa suuresta matkasta kuullut.  Isänsä ja äitinsä kertomusten pohjalta Hickam on koostanut yhtenäisen tarinan vuonna 1935 tapahtuneesta alligaattorin palautuksesta.  Kuinka paljon vanhemmat ovat tarinoita värittäneet ja kuinka paljon Hickam on itse niitä muokannut, jää mysteeriksi.  Oli miten oli, yllättäviä juonenkäänteitä ja absurdeja tilanteita ei puuttunut.  Aina kun luuli, ettei enää hullummaksi voi mennä tapahtui taas jotakin arvaamatonta.



Homer palvoi alati kaunista vaimoaan, mutta Elsie oli kylmänkiskoinen, ja jakoi kaiken hellyytensä Albertille.  Ei voinut kuin ihailla Homerin kärsivällisyyttä oikukkaan vaimonsa kanssa, lojaaliutta vaimon matelijaa kohtaan ja suoraselkäisyyttä kaikessa mitä mies teki. Toisaalta myös Elsien määrätietoisuus, kylmähermoisuus, terävä kieli ja huimapäisyys tekivät vaikutuksen.  Melkoinen pariskunta siis.  Matkan aikana sekä Homer että Elsie tutkailivat omia tunteitaan toisiaan kohtaan, mutta toisilleen he eivät niistä pukahtaneet.  Ei kai siihen aikaan tunteista puhuminen kuulunut jokamiehen repertuaariin.  Hauskaa oli seurata myös Homerin asenteen muuttumista Albertia kohtaan, joka muuttui uhkaavasta kilpailijasta Homerin ystäväksi ja pelastajaksi.  Hupaisa yksityiskohta oli kyytiin livahtanut kukko, joka aika ajoin katosi, mutta kuin ihmeen kaupalla palasi aina matkalaisten autoon, ja joka ystävystyi alligaattorin kanssa.  



Kerrassaan omalaatuinen rakkaustarina!  Jälleen kerran on vaikea arvioidan sopivaa sydänten määrää, tämä kirja kun oli niin erilainen kuin ne romanssit, joita yleensä arvostelen.  Varmaa on, että tämä kertomus muistuu mieleeni joka kerran, kun tulee puhe alligaattoreista.  


6 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika ihmeelliseltä tarinalta! Biologinen tietämykseni ei päätä huimaa, mutta silti uskomatonta, että alligaattori ystävystyisi kukon kanssa. Jokainen arvonsa tunteva alligaattorihan söisi sen silmänräpäyksessä. Muutenkin oudon kuuloista, että nainen heittäytyy noin intomieliseksi matelijan takia..
    Mutta että neljä sydäntä!? Jotain kirjailija on siis tainnut tehdä kumminkin oikein! :D
    -M.

    VastaaPoista
  2. Kyllä kirjassakin ihmiset olettivat kukon päätyvän pian parempiin suihin, mutta niin kukko vain istui tyytyväisenä alligaatorin päälaella viikosta toiseen. Onhan näitä erikoisia lajien välisiä ystävyyksiä raportoitu uutisissakin, kuten alkuvuodesta se tiikerin ja sen ruoaksi tarkoitetun vuohen bondaus venäläisessä eläintarhassa.

    Elsien kiintymys Albertiin liittyyi varmaankin ainakin aluksi siihen, että se oli lahja hänen hempeiden tunteidensa kohteelta. Ja onhan matelijavauvat ihan ylisöpöjä muutenkin.

    Alan kyllästyä koko sydämiin, kun niitä on niin vaikea antaa niin, että ne ovat toisiinsa verrannolliset. Tämä ei ollut sellainen kirja, jota olisin lukenut ahmien, mutta se oli varsin mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Siksi rankkasin sen keskiverron yläpuolelle.

    VastaaPoista
  3. No, ei ihan "perinteinen" romanssi! Muistelen (en jaksa alkaa guuglailla), että HarperCollinsNordicin tuloon Suomeen liittyi jotain puhetta käännöksistä (laadusta ja kääntäjän saamista korvauksista), joten kiinnostaa käännöksen laatu. Millainen oli?

    Olin lukea samaisen kustantamon Lapsi nro 8 -nimisen kirjan, mutta sitten se piti palauttaa kirjastoon.

    -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko tätä? http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/766611/Kaantajat+kritisoivat+kustantamojatin+palkkioita

      En havainnut käännöksessä mitään muuta kritisoitavaa, kuin että simpukat, kotilot ja hietadollarit (kuuluvat merisiileihin!) menivät herttaisesti sekaisin. Mutta harvoin ne menevät kaunokirjallisuudessa oikein muutenkaan. Voihan olla, että vika oli jo alkotekstissä. Mutta yleensä kyllä huono käännös ja tökerö kieli pistävät silmääni, joten on hyvä merkki, etten kiinnittänyt huomiota asiaan huomiota lukiessani.

      Tietenkään ei ole kustantamolle ansioksi, että sillä on pohjapalkkiot. Lieventäväksi asianhaaraksi kuitenkin mainittakoon, ettei kustantamon edustama kirjallisuus liene kääntäjälle siitä aikaavievimmästä päästä, ainakaan keskimäärin. Lääkäriromaaniin menee ehkä enemmän aikaa kuin perusromanssiin, jossa sanasto koostuu värisävyistä ja kangaslaaduista (norsunluunvärinen silkkihääpuku) sekä riitelyn ja lemmen sanoista ("Mutta rakkaani, kaikki on vain väärinkäsitystä!" "Katoa silmistäni, sinä alhainen lurjus!")

      Poista
    2. Mutta ilman muuta olen sitä mieltä, että käännöspalkkioilla pitää pystyä elättämään itsensä!

      Poista
    3. Juurikin tuota keskustelua kääntäjien palkkioista tarkoitin. Olen kerran lukenut lastenkirjaa, joka oli niin tökerösti käännetty, että tuli mieleen olisiko painoon mennyt väärä versio. (Tai sitten alkuperäinen kirja oli aivan kaamea!) Kirja jäi kesken.
      -L

      Poista