Alku kaiken kauniin

Lapsena en ollut kiinnostunut sellaisista hempeistä kirjoista kuin Runotyttö tai Pikku naisia.  Yhtä Tiinaa aloitin kerran, mutta en jaksanut kahlata loppuun.  Minua kiinnostivat vain seikkailu ja rikokset.  Niinpä luin mm. lähes koko Enid Blytonin tuotannon, Etsiväkaksosia ja kymmenittäin Neiti Etsiviä (joiden harvat romanttiset viittaukset ohitin joutavina).  11-vuotiaana siirryin aikuisten dekkareihin.  Kiusoittelin äitiäni, joka huokaili katsoessaan Okalintuja ja Tohtori Zivagoa.  Kun pikku hiljaa teini-ikäisenä aloin ymmärtää suurten tunteiden päälle, nautin kyllä kovasti sellaisista tv-sarjoista ja elokuvista kuin Anna ystävämme, Robin Hood - varkaiden ruhtinas ja Bodyguard.  Romanttisista kirjoista en kuitenkaan tiennyt mitään, enkä koskaan tullut kiinnittäneeksi huomiota kauppojen pokkarihyllyihin.

Keskellä mies aivan kuin eräs takavuosien mäkikotka, eikö?

 Olin varmaan 24-vuotias, kun ystäväni A tyrkkäsi minulle lainaan kirjan, jonka hänen kaverinsa oli kääntänyt suomeksi.  Kirjan nimeä en muista, mutta kansi oli vaaleanpunainen väriltään, sarja oletettavasti Harlequin Romantiikka.  Tarinan sankari oli ammatiltaan korusuunnittelija, joka loihti sankarittarelle mestarillisen kultavitkuttimen kaulaan.  Naureskelin ääneen ylitsepursuaville kuvauksille miehen kiistämättömän komeista raameista sekä äärimmäisistä tunteista, niin onnen kukkuloista kuin epätoivon syövereistäkin.  Kuitenkaan en voinut laskea kirjaa käsistäni, ennen kuin olin päässyt sen loppuun.

 Vähän myöhemmin työkaverini K:n mukana silloisen tutkimusryhmäni työhuoneeseen ilmestyi kasa romanttisia pokkareita.  Myös minä ja M innostuimme niistä, ja niinpä perustimme kirjahyllyymme kaiken tiedekirjallisuuden keskelle Harlequin-osaston, jota riemumielin esittelimme huoneessamme poikenneille muille tutkijoille.  Mitä mahdettiin ajatella naapurilaboratorioissa, kun rakkaustarinoiden vaikutuksesta pidimme kerran töissä romanttisen pukeutumisen päivänkin, ja liehuimme ympäriinsä kukkamekoissa?

Harlequin-romaaneja neljän vuosikymmenen ajalta.

Siitäpä se sitten lähti.  Minulta on joskus kysytty, miten viitsin lukea rakkauspokkareita, kun ne ovat kaikki ihan samanlaisia.  Totta tosiaan.  Juoni on lähes poikkeuksetta seuraavanlainen:

1) Sankaripari tapaa enemmän tai vähemmän erikoisissa olosuhteissa.

2) Osapuolet tuntevat vetoa toisiinsa, mutta jokin este heidän yhteisen onnensa tiellä häilyy.

3) Este poistuu tai se on ollut pelkkää väärinkäsitystä.  Seuraa kosinta tai jotain muuta suhteen sinetöivää.  And they lived happily ever after. 

Mutta se kai onkin parasta, että tietää varmuudella, mitä saa.  Kun elämä murjoo, töissä on stressiä ja maailmantuska painaa hartiat lysyyn, voi hetkeksi hukuttautua pieneen jännitykseen tietäen, että loppu kuitenkin on onnellinen.  Se on kuin terapiaa!

Tässä blogissani tarkastelen romantiikkapokkareita eli "harrikoita" eri näkökulmista ja kirjoittelen lukemistani tarinoista.  Tervetuloa mukaan!