Minua ovat joskus ärsyttäneet elokuvakriitikot, jotka jatkuvasti antavat kovin niukasti tähtiä elokuva-arvosteluissaan. Nyt huomaan, että olen itsekin kitsas antamaan sydämiä. Muistivihkoni pohjalta laskin arvostelukeskiarvoni: asteikolla yhdestä viiteen olen antanut arvosanaksi keskimäärin 2,84. Kirjoja oli 45, eikä joukossa yhtään viitosta, kolme ykköstä kylläkin. Paras oli 4,5
Millaisin perustein sitten heittelen arvosteluja? Tässä suuntaa-antava kuvaus kustakin sydänmäärästä:
♥ ♥ ♥ ♥ ♥: Syleilen kirjaa ja itken onnesta.
♥ ♥ ♥ ♥: Pakko lukea kohokohdat vielä pari kertaa uudelleen.
♥ ♥ ♥: Ihan kelpo romanssi.
♥ ♥: Jotain olellista jäi puuttumaan.
♥: Saako jättää kesken?
Olen huomannut tykästyväni useimmin kirjoihin, joissa
- toinen tai molemmat päähenkilöistä ovat jonkin sortin taiteilijoita tai tutkijoita
- kertoja on kaikkitietävä, ja paljastaa miehenkin ajatuskulkuja (ei kovin yleistä, tavallisesti kurkistetaan vain naisen päähän)
- tarina sijoittuu paljolti ulkoilmaan, mieluiten erityisen lumoaviin luonnonmaisemiin
- osapuolet ovat tunteneet toisensa joskus menneisyydessä, ja tapaavat vuosia myöhemmin uudelleen (antaa uskottavuutta nopealle rakastumiselle)
- tarinassa on yllättävä ja nokkelasti keksitty käänne
- este yhdessä ololle on todellinen tai esteenä on väärinkäsitys
Seuraavat seikat puolestaan ärsyttävät tai pitkästyttävät:
- mies on ammatiltaan epämääräinen bisnesmies, joka vain tekee nimeämättömiä bisneksiään ja liehakoi naista siinä sivussa
- miehen omaisuudella mässäillään: lennellään yksityiskoneella sinne tänne, ostellaan vasemmalla kädellä arvohelyjä ja juoksutetaan palvelusväkeä kaikissa miehen omistamissa kiinteistöissä ja kulkuneuvoissa
- mies on erittäin omahyväinen
- nainen jatkuvasti kiukuttelee, nakkelee niskojaan ja nostelee leukaansa ilman järkevää syytä
- mitään varsinaista estettä sankariparin yhdessä olemiselle ei ole, mutta sitä vastaan venkoillaan silti noin 150 sivun ajan
- koko kertomus sijoittuu sisätiloihin
- lopussa ei ole tarpeeksi romanttista dialogia
Tuosta viimeisestä kohdasta muistuu mieleeni tapaus, jossa romanssin osapuolet tapasivat pitkän tauon jälkeen uudelleen vasta kirjan viimeisen sivun alkupuolella. Kolmas pyörä poistui paikalta sivun puolivälin jälkeen. Kosinta tapahtui neljänneksi viimeisellä rivillä, ja emäntä sai suunsa auki vasta viimeisellä rivillä: "Tulen, tulen mielelläni." Silloin tuli jotenkin huijattu olo. 156 sivua lukemista tuollaisen loppuhuipennuksen takia!
Olen tässä tuumaillut, että varmaankin hyviä tarinoita löytää helpoiten niistä kolmen tai neljän romanssin kokoomateoksista. Niissä kun on uusintapainoksina toivottuja kertomuksia. Eli siis jo hyviksi havaittuja. Seuraavalla divarireissulla etsiskelenkin niitä!
Aika lailla samaa mieltä noista kohdista, paitsi että minusta on kiva jos miehellä on rahaa tosi paljon. Silleen, ettei se itse edes sitä tajua. Jalokiviä ja kartanoita täytyisi löytyä joka lähtöön.
VastaaPoistaHaha! No, kyllä mullakin nuo rikkaudet menettelee historiallisissa stooreissa, jos rikas aatelinen on lempeä ja oikeudenmukainen palkollisilleen. Luin just pari viikkoa sitten Barbara Cartlandin "Rakkaus sekoittaa kortit", jossa tarina alkaa siitä kun lordi W on juuri hävinnyt ison omaisuuden korttipelissä, mutta sitten paikalle saapuu köyhä mutta neuvokas neito, joka keksii ratkaisun.
PoistaPidän sanoista asioista rakkausromaaneissa kuin sinäkin, ja minua ärsyttää aika lailla samat jutut romaaneissa. Lisäksi minua ärsyttää, jos nainen on miehen sihteeri, jotenkin se on liian kliseistä, ja usein siihen juonikuvioon kuuluu, että nainen on haikaillut miehen perään jo pitkään ja tekee kaikkensa miehen eteen mm. tilailee kukkia miehen seuralaisille jne. Minua ei varsinaisesti haittaa, jos mies on rikas, mutta sellainen mies on ärsyttävä, joka tekee kaikenlaista bisnestä ja lukija ei saa tietää, mitä hän oikeasti tekee. Romaaneja ei kannattaisi verrata tosielämään, mutta kyllä ainakin minä haluaisin tietää, miten mies ansaitsee rahansa. Kyseessähän voisi olla vaikka huume- tai ihmiskauppa. ;) Lisäksi minua ärsyttää, varsinkin vanhemmissa Harlequineissa, usein toistuva teema, että nainen on neitsyt tai ei pidä seksistä, ja nainen yrittää hulluna estellä miestä, kunnes he päätyvät vaaakatasoon. Miehillä taas on usein runsaasti kokemusta seksistä.
VastaaPoistaHeh, luin juuri jonkin aikaa sitten sellaisen klassisen pomo & sihteeri -tarinan, jossa sihteeri oli ollut rakastunut jo viisi vuotta, ja lopulta otti loparit, kun ei kestänyt enää riutumista. Silloinkos pomokin havahtui.
PoistaLuulen, että epämääräisten bisnesmiesten kohdalla on kyse siitä, ettei kirjailija ole jaksanut tehdä taustatyötä, niin että voisi uskottavasti kertoa jonkun ihmisen työstä. Pääasia vain, että mies on sikarikas. Itsekin kun olen juonikuvioit päässäni kehitellyt, olen huomannut, että en pystyisi kovinkaan monesta ammatista uskottavasti kirjoittamaan aivan lonkalta.
Pidän sanoista asioista rakkausromaaneissa kuin sinäkin, ja minua ärsyttää aika lailla samat jutut romaaneissa. Lisäksi minua ärsyttää, jos nainen on miehen sihteeri, jotenkin se on liian kliseistä, ja usein siihen juonikuvioon kuuluu, että nainen on haikaillut miehen perään jo pitkään ja tekee kaikkensa miehen eteen mm. tilailee kukkia miehen seuralaisille jne. Minua ei varsinaisesti haittaa, jos mies on rikas, mutta sellainen mies on ärsyttävä, joka tekee kaikenlaista bisnestä ja lukija ei saa tietää, mitä hän oikeasti tekee. Romaaneja ei kannattaisi verrata tosielämään, mutta kyllä ainakin minä haluaisin tietää, miten mies ansaitsee rahansa. Kyseessähän voisi olla vaikka huume- tai ihmiskauppa. ;) Lisäksi minua ärsyttää, varsinkin vanhemmissa Harlequineissa, usein toistuva teema, että nainen on neitsyt tai ei pidä seksistä, ja nainen yrittää hulluna estellä miestä, kunnes he päätyvät vaaakatasoon. Miehillä taas on usein runsaasti kokemusta seksistä.
VastaaPoista